Huomaan taas pakenevani kirjojen sivuille
elämään joka ei ole omaani. Näin se menee aina.
Nuorena poikana luin kirjoja ku en jaksanu todellisuutta.
Nyt on varmaan sama homma.

En jaksa siivota, ko ei kiinnosta. Ei voi mittään. I'm no Superman.
Vanhat kummitukset pyörii mielessä ja oikeastaan se ei edes haittaa.
Hassua kuvitella menneisyyden haamuja ja sitä, jos tapaisi ne nyt.
Keskusteluja joita käytäisiin. Katseita, kosketuksia ja hymyjä, ehkä jopa kyyneleitä.
Itkemisestä tulikin mieleeni, että itsehän olen itkenyt tänään taas ku joku ämmä.
(En pyydä anteeksi feministeiltä.)
Luen PS. Rakastan sinua-kirjaa ja olen vasta sivulla 75 ja silti olen ehtinyt itkeä tihrustamaan
jo useamman kerran. Tuon kirjan on pakko olla hyvä, koska meikä on ehtiny jo kikattelemaanki.
On siinä huumoriaki. Elämänmakuinen, on sana joka tulee ensimmäisenä mieleen.

Muutenki olen lukenu ihan vitusti rakkaustarinoita, en saa tarpeekseni,
sen takia tunnenki oloni niin vaginaaliseksi. Mielialojen heittelehdinnästä
kertoo esimerkiksi se, etten vieläkään ole vetänyt verhoja pois ikkunan edestä.
Istun tässä hämärässä huoneessa ja Anin uusi biisi soi. Tuhannetta kertaa?
Rakkaustarinoiden ahmimisella varmaan yritän täyttää jotain miehettömyystyhjiötä
elämässäni. En ole enää edes ihastunu. Olin, mutten ole enää. Onneksi se kuolee
siis se ihastumisen tunne, ku tietää, ettei voi saada sitä mitä haluaa. Koskapa sitä
muka sais sen mitä haluaa? Ei koskaa.

Mutta tuo Anin uusi biisi sai minut kans tihrustamaan. Sadnezz to the max!

Onhan se typerää kuvitella, että se joku toinen mies tulis ja tekis minusta ehjän.
Mutta toisaalta, yksin tunnen olevani aina jotenki vajaa.

Jatkais lukemista
ja miettis miehiä jotka sammuu olohuoneen lattialle
semmosia miehiä joita salaa katselee kuinka kauniilta
ne nukkuessaan näyttää.

hai hai

"the air was smoking and the streets were dry
and i wasn't joking when i said goodbye"

Ani Difranco - Fire Door

" as long as i'm with you i win"

Ani Difranco - Smiling Underneath