Okei, oon nyt täysin rehellinen.
Yksinäisyys on alkanu painamaan.
Jatkuva rakkaudenkaipuu vituttaa.
EN HALUA OLLA RIIPPUVAINEN KENENSTÄKÄÄN!
EN VITUSSA EN!

Vihaan ajatustaki siitä, että minun pitäis rakastua
tai ihastua. Oikeastaan ajatus koko hommasta
A H D I S T A A !
Ei voi mitään, mutta näin vain on.
En halua ketään. En halua, mutta se ei silti
estä minua kaipaamasta. Haaveilemasta ja uneksimasta siitä.
Rakkaudesta ja siitä, että on mullekki joku.
Ja näinä öinä, kun on uneksinu siitä jostaki,
jonka kainaloon voi painautua.
Sellasesta miehestä,
jolla ei ole kasvoja.
Ei ainakaan vielä.

Sitte oon miettiny
etten meikä nyt niin rumakaan ole
meikä on ihan hauska,
fiksu, sosiaalinen, kultturelli, hullu (positiivisella tavalla)
elämäniloinen, positiivinen ihminen
ja mulla on huippu musiikkimaku.
NIIN MIKSI EI?
Onko kilot oikeasti niin suuri asia?
Ei hele.
Vituttaa vähän herra kokeilunhaluisenheteron kävelemään, ku kuitenki
kaipaan sitä jotain. Ja oon ajatellukki, ettei se nyt niin kamala ollu.
ja että tykkäsikö se minusta oikeasti niin paljon ku väitti, vai että oliko se
vaan panon perässä?
E i v i t t u!
Joo, menis.
Inka tuli --->