Meikä taitaa olla aika piipussa. Ainaki uskon niin. Enää ei ole ku kaksi viikkoa koulua ja tuntuu, että meikä hajoaa. Ei vittu, ku en halua. Meikä lupasi itselleni, että meikän pitää mennä juttelemaan jollekkin, jos siltä alkaa tuntua. En ole menossa, enää kaks viikkoa ja meikä pystyy siihen! Kaksi viikkoa kyllä kestää, pakkohan se on. Eiku napsnaps-päässä soi vaan, ei haittaa. Ohan tässä selvitty vakavimmistaki ongelmista.

En menny syömään, oksettaa. Olo on aivan kauhea, vaikka oonki nukkunu viimeyönä, ainaki kuus tuntia.

On joten haikea olo. Ei ihan silleen kivalla tavalla haikea, vaan tämä on vähän ahdistavampaa sorttia. Tuntuu, että en ole saavuttanu elämässäni vielä mitään, mitä olen halunnu. Kuinka yllättävää, olenhan vasta 19, eikä minun vielä pidäkään saavuttaa mitään. Vaikka tahtoisin. Kirjoittaa kirja? Kuulostais hyvältä, se ois mahtavaa, mutta enpä tiedä sitte, että onko minusta siihen? Novellikokoelmille ei kuitenkaan ole esikoiskirjailijalla oikein minkäänlaista saumaa. Tosin oon aatellu, että voisin tehdä sellaisen novellikirjan, siis, että ku siinä kuitenki on niitä tarinoita ja ne henkilöt on kuitenki yhteydessä jonkin linkin kautta toisiinsa. Entäpä meikän kieli? Pystynkö kirjoittamaan tekstiä, joka jonku mielestä on kaunista, miellyttävää, jopa sykähdyttävää lukemista. Enköhän. Meikä kyllä vihaa kirjailijoita, jotka kikkailee älykkyydellään, sensijaan, että antais lukijalle helvetin hyvän tarinan. Siinähän kirjallisuudessa on kyse. Kirjoitetaan ihmisille kokemuksista, joita ne ei itse välttämättä pysty kokemaan tai ei ole kokenut. Kerrotaan tarinoita, joihin voi uppoutua. Kerrotaan maailmoista, jotka on täysin uusia ja erilaisia joillekkin ja joillekkin taas täysin tuttuja. Sitä kautta siis ihminen voi samaistua tiettyihin tunteisiin ja tapahtumiin. Niin, siitä on kirjoittamisessa kyse. Annetaan ihmisille toinen elämä, jonka kautta elää, ehkä vain hetki, mutta kuitenkin.

Hmm, tätä tämä kai on. Sitä, että mulla on niin paljon unelmia, haaveita ja toiveita, jotka haluan kaikki toteuttaa tai toivon, että ne toteutuu. Meikä on taiteilija, kyllä, olen taiteilija. Henkeen ja vereen. Siitä ei pääse mihinkään. Mulle on annettu lahjaksi luoda jotain, mikä saa ihmiset ajattelemaan. Mulle on annettu kyky puhutella ihmisiä ilman sanoja ja sanojen kanssa. Oon nähny nyt niin paljon pelottavia unia, että tulen olemaan yksin koko loppuikäni, enkä koskaan saavuta niitä unelmia. Että herään joskus kymmenen vuoden päästä, edelleen Torniossa ja vihaan itseäni, elämääni ja valintojani. -Ei, ei näin.

Toisaalta olen kyllä nähnyt unia toisenlaisesta maailmasta myös, josta haaveilen. Matkustelusta ja kaikesta. Onnellisuudesta. Se taas kertoo jotain siitä, että minä kaipaan muualle, jonnekkin kauas. Tiedän että tämä on nyt meikän koti, mutta tiiän myös, että ei meikä voi täällä ikuisesti asua. En halua. Mun veri vetää ja tie vie mut jonnekkin. Samoin kävi Yt:lläki. En jääny sinne, niinhän meikä vanno. En jää tännekkään, mutta sitä en vanno. Meikä menee sinne, minne sydän ja elämä mut vie. Mutta se on sitte sen ajan murhe se.

I am out here studying stones
Trying to learn to be less alive
Using all of my will
To keep very still
Still even on the inside
I've cut all of the pertinent wires
So my eyes can't make that connection
I am holding my breath
I am feigning my death
When I'm looking in your direction

Ani Difranco - Studying Stones