Päätin eilen pyhästi, että lopetan kirjoittamisen, mutte enhän minä voi. Ajattelin, että pidän siitä taukoa ja keskityn muihin asioihin, kuten itseeni ja maalaamiseen. Silti meikä kirjoittaa luonnoslehtiöön, vaikka minun pitäis piirtää siihen, eikä kirjoittaa. Aika vaikeata päästää irti ns. sanoista. Koska siitähän se alko, kun koin jotain kyvyttömyyttä piirtää/maalata, niin mulla oli pakonomainen tarve luoda/ilmaista edes jotain. Tajusin, että onhan mulla sanat ja ne on ollu siitä lähtien.
Mutta siis, kuinka ollakkaan, etten osaa olla kirjoittamatta. Jotku hetket, tunteet ja tilat muuttuu meikän päässä automaattisesti runoiksi/runon riekaleiksi ja välillä ne on liian herkullisia antaakseen niiden unohtua.

No, kirjoittaminen helpottaa minun oloa ja se on ollu taiteen lisäksi meikän tosirakkaus läpi elämän.