Istun töissä ja kuuntelen Regina Spektoria, ahh, ihanaa. No joo, eilen
kyyläilin, että paljon oon tuhlannu rahaa viimeaikoina mm. elokuviin ja
musiikkiin ja kirjoihin. Öhh, pikkuporvarijartsalla on pöydällään yli
500euron edestä mielenravintoa. Antakee anteeksi. Hyi, näin ei
vasemmistonuoret käyttäydy. Materia, lohdullinen materia <3
Sitten
tosiaan huomasin myös, että mulle on vielä tulossa 400e edestä leffoja
ja musiikkia. Ahh, jartsa, sinä pieni porvari. Hyi. No, annettakoon
anteeksi, en sentään mikään kokoomusnuori ole, että että :---D
Sitäpaitsi
nykyinen vaurauteni on täysin hetkellistä, sillä pian taas olen köyhä,
kun olen saanut ostettua itselleni uuden tietokoneen, ulkosen kovon,
piirtopöydän, kameralle jalustan, uuden objektiivin ja lisäsalaman.
Sitten olen virallisesti vitun köyhä.
Oon
kyyläilly Islannista työpaikkoja ja muuta. Matkaa suunnitellu onnesta
soikeana. Jos olis kolme kuukautta? Vähintään kolme kuukautta. Tosiaan,
jos siellä ei asiat ala sujumaan, niin ainahan meikä voi tulla takaisin.
Koira,
aivan, koirankin olen päättänyt hankkia ja niin hankinkin. Sitä ei
muuta mikään! No toisaalta, entä sitte ku meen sinne Islantiin. Kuka
ottaa koiran hoitoon? Nooh, eiköhän joku. :---D Tai sitten hommaan
sille rokotukset yms ja vien sen mukanani! HAH! Hitto, että tuo Islanti
houkuttelee meikää aivan suunnattomasti. Miksi lähteä? Mitä varten?
Siksi,
koska ei täällä ole mulle kotia. Tai no on, Tornio, mutta ne ihmiset
tekee sen kodin. Mie haluan lähteä ja tulla joskus takaisin. En olla
paikoillani koko ajan. Mutta täällä ei oo hyvä olla. Ei oikein
missään. Entä jos en koskaan edes löydä semmosta paikkaa, missä ois
hyvä olla? Ei se haittaa, minä vaihdan maisemaa. Uudestaan ja
uudestaan. Sillä tavalla tuun rakastamaan jokaista tietä, joka vie
minut jonnekin. Jokaista lentokonetta, jonka kyydissä tulen istumaan,
jokaista junaa ja bussia joilla voin matkata uuteen paikkaan. En ehkä
koskaan asetukkaan aloilleni, toisaalta ei se ole niin paha asia,
kunhan olen onnellinen, edes hetken, edes jossakin. Sitte tulisin
takaisin laukut täynnä runoja, tarinoita, käsikirjoituksia, valokuvia,
taidetta ja muuta.
Sitten minun sydän on vanhempi ja vahvempi, mulla
on sata uutta ystävää ja tuhat tuttua. Minä ja koira, vain matkattais
maailman ympäri, otettais valokuvia ja istuttais aina merien, jokien,
järvien rannoilla auringonlaskun aikaan ja kirjoittaisin maailman
kauneimpia runoja yksinäisyydestä, surustä, ikävästä, ystävyydestä,
vihasta ja rakkaudesta. Ja.. uskallanko sanoa, että se saattais tehdä
minut onnelliseksi?
Ehkä se olis jonkinmuotoista pakenemista, vastuun välttelyä?
Ehkä
mutta se, että välttelee/pakoilee vastuuta ei tee minusta vastuuntunnotonta
ja vastuun ottaminen ei tee minusta vastuullista.
Höh, tupakka kutsuu tätä uneksijaa todellisuuteen.
"And suppose I never met you
Suppose we never fell in love
Suppose I never ever let you kiss me so sweet and so soft
Suppose I never ever saw you
Suppose we never ever called
Suppose I kept on singing love songs just to break my own fall
Just to break my fall
Just to break my fall
Break my fall
Break my fall
All my friends say that of course its gonna get better
Gonna get better
Better better better better
Better better better
I never love nobody fully
Always one foot on the ground
And by protecting by heart truly
I got lost
In the sounds
I hear in my mind
All these voices
I hear in my mind all these words
I hear in my mind
All this music
And it breaks my heart
It breaks my heart"
Regina Spektor - Fidelity
tiistai, 9. lokakuu 2007
Kommentit