Istun töissä ja kuuntelen Regina Spektoria, ahh, ihanaa. No joo, eilen kyyläilin, että paljon oon tuhlannu rahaa viimeaikoina mm. elokuviin ja musiikkiin ja kirjoihin. Öhh, pikkuporvarijartsalla on pöydällään yli 500euron edestä mielenravintoa. Antakee anteeksi. Hyi, näin ei vasemmistonuoret käyttäydy. Materia, lohdullinen materia <3
Sitten tosiaan huomasin myös, että mulle on vielä tulossa 400e edestä leffoja ja musiikkia. Ahh, jartsa, sinä pieni porvari. Hyi. No, annettakoon anteeksi, en sentään mikään kokoomusnuori ole, että että :---D
Sitäpaitsi nykyinen vaurauteni on täysin hetkellistä, sillä pian taas olen köyhä, kun olen saanut ostettua itselleni uuden tietokoneen, ulkosen kovon, piirtopöydän, kameralle jalustan, uuden objektiivin ja lisäsalaman.
Sitten olen virallisesti vitun köyhä.
Oon kyyläilly Islannista työpaikkoja ja muuta. Matkaa suunnitellu onnesta soikeana. Jos olis kolme kuukautta? Vähintään kolme kuukautta. Tosiaan, jos siellä ei asiat ala sujumaan, niin ainahan meikä voi tulla takaisin.
Koira, aivan, koirankin olen päättänyt hankkia ja niin hankinkin. Sitä ei muuta mikään! No toisaalta, entä sitte ku meen sinne Islantiin. Kuka ottaa koiran hoitoon? Nooh, eiköhän joku. :---D Tai sitten hommaan sille rokotukset yms ja vien sen mukanani! HAH! Hitto, että tuo Islanti houkuttelee meikää aivan suunnattomasti. Miksi lähteä? Mitä varten?
Siksi, koska ei täällä ole mulle kotia. Tai no on, Tornio, mutta ne ihmiset tekee sen kodin. Mie haluan lähteä ja tulla joskus takaisin. En olla paikoillani koko ajan. Mutta täällä ei oo  hyvä olla.  Ei oikein missään. Entä jos en koskaan edes löydä semmosta paikkaa, missä ois hyvä olla? Ei se haittaa, minä vaihdan maisemaa.  Uudestaan ja uudestaan. Sillä tavalla tuun rakastamaan jokaista tietä, joka vie minut jonnekin. Jokaista lentokonetta, jonka kyydissä tulen istumaan, jokaista junaa ja bussia joilla voin matkata uuteen paikkaan. En ehkä koskaan asetukkaan aloilleni, toisaalta ei se ole niin paha asia, kunhan olen onnellinen, edes hetken, edes jossakin. Sitte tulisin takaisin laukut täynnä runoja, tarinoita, käsikirjoituksia, valokuvia, taidetta ja muuta.
Sitten minun sydän on vanhempi ja vahvempi, mulla on sata uutta ystävää ja tuhat tuttua. Minä ja koira, vain matkattais maailman ympäri, otettais valokuvia ja istuttais aina merien, jokien, järvien rannoilla auringonlaskun aikaan ja kirjoittaisin maailman kauneimpia runoja yksinäisyydestä, surustä, ikävästä, ystävyydestä, vihasta ja rakkaudesta. Ja.. uskallanko sanoa, että se saattais tehdä minut onnelliseksi?
Ehkä se olis jonkinmuotoista pakenemista, vastuun välttelyä?
Ehkä
mutta se, että välttelee/pakoilee vastuuta ei tee minusta vastuuntunnotonta
ja vastuun ottaminen ei tee minusta vastuullista.
Höh, tupakka kutsuu tätä uneksijaa todellisuuteen.


"And suppose I never met you
Suppose we never fell in love
Suppose I never ever let you kiss me so sweet and so soft
Suppose I never ever saw you
Suppose we never ever called
Suppose I kept on singing love songs just to break my own fall
Just to break my fall
Just to break my fall
Break my fall
Break my fall

All my friends say that of course its gonna get better
Gonna get better
Better better better better
Better better better

I never love nobody fully
Always one foot on the ground
And by protecting by heart truly
I got lost
In the sounds
I hear in my mind
All these voices
I hear in my mind all these words
I hear in my mind
All this music
And it breaks my heart
It breaks my heart"

Regina Spektor - Fidelity