Menetys, suru, tuska ja ylipäätänsä kaikki se paska, mitä elämässä tapahtuu.
Sehän on fakta, että kaikki joutuu sitä paskaa kokemaan.
En nyt varsinaisesti tarkoita tällä, että mulla ois jotenki hullun paska olla ja ois angst and so on.
Ei, oon ihan ok. Sydän on ok. Kaikki on periaatteessa ok. Jotku pienet asiat vähän vituttaa, kuten esimerkiksi se,
että posti pimittää meikän kirjeitä ja laskuja. Iso kiitos siitä. Hienoa posti, olet niin helvetin toimiva, että nakertaa.
No joo, en kyllä jaksa siitä alkaa angstailemaan. Sitten ku laitan nukkumaan, niin voin tuudittautua siihen ajatukseen, että huomenna yllätyn iloisesti
kun haen postin ja siellä onki kaikki, mitä pitäis olla. Ahh, se on kiva ajatus. No siis kuitenki.

Huomenna Oulu ja sisko ja sitte pitäis sitä yhtäki nähä. Ei siis silleen PITÄIS(vittuperkelesaatana) vaan pitäis. Haluan nähdä.
Joo, niin se on parempi sanoa. HALUAN nähdä hra sossutädin, joka muuten varmasti lukee tämän. :D

Kävin sitte mutkan kotosalla, yt:llä ja oli kivvaa. Tuli naurettua kiimaisia kissoja ja kaikkea.
Ei väsytä, vaikka kaiken järjen mukaan pitäis. En osaa sanoa, että miksi ei väsytä vaikka oon nukkunu viimeaikoina aika huonosti. Johtuisiko tuo
siitä kahvin määrästä, mitä on tullut litkittyä? Eiköhän asia ole näin.
Olen taas polttanu ihan liikaa tupakkaa ja fiilistelly. + että katoin Michael Jackson-dokkarin ja reppeilin. Hohoh.
Kiitos Maikkeli, olet loputon ilon lähde. Hohoho.
Telkkarista tulee jottain amerikkalaista paskaa, jota subteeveeki kehtaa näyttää vasta kahdentoista jälkeen. Smallville, tuo taitaa olla.
Just tollanen "Tämäontälläinentäyttösarja,jollavoimmetäyttääyöllisetohjelmistopuutokset" mitä muuten on aika paljon. Hitto ku öisin ei tuu mitään
mainitsemisen arvoista ja hyvää ohjelmaa, just tälläisille yökukkujille ku meikä. Prkl.
Ois siistiä lanseerata joku semmonen hypnoosi-ohjelma, jolla saatais ihmiset nukahtamaan. Se ois hanke, jota kannattaisin koko sydämellä.
Repesin muuten eilettäin ku lehdessä oli Susanna Viitalan ja jonku muun nollataulukeskustanuoren mainos
ja siinä luki: "Älä anna äänesi mennä harakoille", sitte se Susanna Viitalan kuva siinä alapuolella. REPESIN. HAHAHAHAHH.
no joo. Eiköhän tämä ala olla kutakuinkin tässä.

Ei, eipä ookkaan.

Ylipäätänsä, että elämässä on vaikeuksia ja muuta, niin niiden perustarkoitushan on kuitenki se, että niistä ikäänkuin pitäis oppia jotain. Oppiiko ihminen? Ei, eipä taida. Toisaalta se on ehkis aika yksilökohtainen asia. Eli jotku voi oppia, jotku ei. Simple as that. Oppiiko meikä? Tavallaan. Jostain asioista kyllä, jostain asioista en. Oon melkolailla tasapainoinen-virheiden-tekijä. Sitäpaitsi, kuka sanoo, että kaikki virheet olis jotenki huonoja juttuja? Ei, monta kertaa on tapahtunu jottain superhauskaa, nimenomaan "kantapään kautta". Omille virheille voi myös nauraa. Seki on kai yks selviytymiskeino. On se ainaki mulle. Yks ihan helvetin tärkeäki selviytymiskeino. Suojamuuri. Huumori on meikän suojamuuri? Jep. näi o.

Mutta loppupeleissä mitäpä elämä ois, jos se vaan ois jotain vaaleanpunaisia hattaroita ja pilvien päällä tanssimista söpöt tossut jalassa? Ei mitään. Elämää ei ole tarkoitettu helpoksi.

Sitte on tietenki ne kaikki "elämä jatkuu!"-jutut, joita toitotetaan. Ei se aina niin mene. Se ei ole niin simppeliä, sillä joskus se oikeasti pysähtyy. Elämä siis. Tai no ylipäätänsä kaikki. Ei se kaikki aina vaan voi jatkua ja jatkua. Nöy nöy. Kyllähän sitä pitäis aina jatkaa elämää, mutta entä jos ne pysähdykset on vähän niinkö P-paikkoja, niillä vois vähä levähtää, polttaa savukkeen ja syödä vaikka suklaamuroja ennenku jatkaa ajamista.

Jokatapauksessa, kyllä se elämisen perusjuju on kai siinä, että pitää jatkaa hengittämistä

"As far as I can tell, world isn't perfect yet"

Ani Difranco - Lost Woman Song