Muistakaa, rakkaat lapset, että kuolinvuoteella, te ette kadu niitä tekoja ja "virheitä", mitä olette elämässänne tehneet, vaan kaikkia niitä valintoja, tekoja ja "virheitä", jotka jäi tekemättä.

Ehkä on jotenkin lapsellista ajatella näin, mutta ajattelenpa kuitenkin. Jos tahdon ajatella ja olla lapsellinen, niin sitten vittu olen, eikä kukaan voi minua estää! Se mahtaa sitte kaikkia vitun kuivapilluja ja elämänilottomia paskanaamoja nakertaa, ihan helvetisti varmasti nakertaaki. Hahhaaahaaa, minuapa ei kiinnosta! Meikä voi kuluttaa tunteja ja tunteita, niin paljon ku sielu sietää. Yrittää vaikka pelastaa sitä helvetin maailmaa.

Meikä istu eilen melkein kaksi tuntia suihkun lattialla, jälleen. Pää oli niin täynnä ajatuksia, että oli pakko ottaa vähän aikalisää ja miettiä.
Katoin tuon Priscilla - Aavikon kuningatar-leffanki. Tuli vaan niin elävästi mieleen omat vastoinkäymiset oman seksuaalisuutensa kanssa. Kaikki se piilottelu ja valehtelu, niin itselle, perheelle ku ystävillekki.

Ku katsoo nyt minua, niin ei ikinä uskois, että meikä on käynyt niin helvetin kovan taistelun koko homoudesta. Kaikki tämä, hyvä itsetunto ja se, miten sinut mie olen asian kanssa, niin niillä on ollut kova hinta. Oon maksanu niistä kovan hinnan, vaikka ei kenenkään pitäisi maksaa siitä yhtään mitään, että on oma itsensä. Tässä vaiheessa sitten kaikki kiihkouskovaisääliöt, jotka selittävät, että homous on muka valinta, voivat yksinkertaisesti mennä, ja vetää vitun päähänsä. Tuollaiset ääliöt kun ovat niiiiiiiin väärässä. Kuka olisi homo, jos se olisi valinta? Ei kukaan. Heterona olisi sata kertaa helpompaa. Ja varsinkin kun minä olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa näihin asioihin suhtaudutaan vielä normaalia nihkeämmin. Ylipäätänsä, ettei kenelläkään ole oikeutta tulla arvostelemaan minua, minun ajatusmaailmaa ja elämäntapaa, kun ei edes tunne. Eli tähän voitaisiin sanoa kulutettu fraasi: Jos et tunne, älä tuomitse. Toisaalta en itsekään noudata tuota täysin, joten ehkäpä olen jotenkin tekopyhä, niin kai olenkin. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, että olen aika helvetin hyvä ihmistuntija ja minun ensivaikutelmani ihmisistä tutustuessani käyvät ikävän usein toteen. Näin olen vuosien saatossa havainnut.
 
Miksi aina tämmösiä tartuhetkeen-juttuja? Miksi mie kirjoitan tämmösiä juttuja. Eikö niiden pitäis olla itsestäänselvyyksiä? Ei ne ole, vaikka niiden pitäis.

En voi puhua mistään totaalisesta rakkaudesta kaikkia ihmisiä ja asioita kohtaan, en ole truuhippi, enkä edes hippi. Lainatakseni eluliinaa olen: Vihainen ja läski käsilaukkuhintti. Ei ehkä mikään maailman parhain termi kuvaamaan minua, mutta onpa kuitenki edes jokin termi. Eipähän tarvitse tuntea lokeroimattomuuden ahdistavaa vapautta. Minulle on termi. Kiitos siitä eluliina. (okei tuo käsilaukkuhintti ei ole mikään maailman kuvaavin, mutta vihainen, läski ja hintti kyllä sopii :D)
Miksi kaikki tämä: Kuka/mikä minä olen?-pohdiskelu? Siksi kai, että mulla on tapa tutkiskella sisintäni ja itseäni toisinaan, siinä toivossa, että löydän jotain uutta, vaikka välillä kadotankin itseni.
Ei se haittaa, olen palannut matkoiltani syvälle sisimpääni vielä ainakin toistaiseksi voittajana, joten ehkä ensimmäisen tappion osuessa kohdalle, ne loppuu? Katotaanpa mitä tapahtuu.